Mombaldone - Como

Tänään oli aika sanoa hyvästit (tai ainakin näkemiin) Mombaldonelle. Jussin ja Anitan porukka lähti ajamaan Milanoon lentokentälle ja illaksi kotiin. Me kävimme vilkaisemassa vielä Mombaldonen keskustaa, kun minä olin ainut joka oli käynyt siellä ja pitihän se nyt oma kotikylä nähdä edes kerran. Paikka oli aivan yhtä kuollut kuin viimeksi siellä käydessäni. Tällä kertaa kirkostakaan ei kuulunut mitään ääniä.

Pähkäilimme hetken pitäisikö koukata Torinon kautta, mutta lopulta päätimme laittaa navigaattorin suunnistamaan meidän Comon kaupunkiin. Ajoimme Ainon harmiksi muodikkaan Milanon ohi. Hänen pitää mennä sinne joskus toiste. Paksun lompakon kanssa.

Comossa kiertelimme kaunista kaupunkia ihastellen maisemia. Ympärillä nousevat vuoret ja niiden rinteille rakennetut palatsit ovat komea tausta kaupungin vanhoille taloille. Como on italialaisten ja ulkomaalaistenkin suosima turistikohde. Raha näkyy katukuvassa. Kiertelimme kauppoja ja pysähdyimme välillä nautiskelemaan oluet ja limsat. Olli löysi itselleen vihdoinkin pelipaidan. Milanin paita ja shortsit. Selkään hän valitsi Paton nimen. Poika oli yhtä hymyä.

Kaupunkikierroksen päätteeksi palasimme autolle ja suunnistimme Comosta kaakkoon läheiselle leirintäalueelle. Olimme telttoinemme aika outoa porukkaa. Alueella oli ainoastaan italialaisia kausipaikkalaisia. Siis joskus aikoinaan paikalle raahattuja asuntovaunuja, joiden ympärille oli rakennettu lautakatosta ja -aitaa. Ruotsalaisiin ja saksalaisiin kausipaikkalaisveljiinsä verrattuna italialainen oli epäsiisti, rähjääntynyt. Vaunut olivat vanhoja ja aika huonossa kunnossa. Roskaista. Illalla tehdessäni teltan edustalla Trangialla ruokaa taakseni kertyi kymmenkunta lasta ihmettelemään telttailevia ulkomaalaisia.

Olli oli Pato. Heti leirintäalueelle tultuamme hänellä oli vain kiire kentälle potkimaan palloa. Kenttä oli surkeassa kunnossa, mutta se ei haitannut tätä Milanin nuorta lahjakkuutta. Sain kunnian toimia maalivahtina Ollin laukoessa palloa verkkoon. En onnistunut torjumaan ainuttakaan laukausta.

Acqui Terme

Huomenna joutuisimme jättämään Mombaldonen ja jatkamaan matkaamme kotia kohti. Tämä päivä meni pitkälti pakkaamiseen, köllöttelyyn, uintiin ja paikasta nautiskeluun. Illansuussa ajoimme vielä Acqui Termeen. Kävelimme viimeiset kierrokset ympäri kaupunkia. Päätteeksi metsästimme mukavan pizzerian.

La Cassera ja Bertolotto

Tänään Aino pääsi vihdoinkin ratsastamaan. Olin sopinut hänelle tunnin aamukymmeneksi ja lähdimme kahdestaan hyvissä ajoin suunnistamaan kohti tallia. Navigaattori ohjasi meitä kukkuloiden yli yhä kapenevaa tietä. Jossain kohtaa päällyste vaihtui hiekkaan. Ja tie vain kapeni. Hetken päästä navigaattorin valitsemaa reittiä ei voinut kutsua enää tieksi. Ajoimme savisella pellolla traktorin renkaan uria. Kunnes en enää uskaltanut edetä. Auto olisi luultavasti jäänyt pohjasta kiinni. Peruutin kiroillen takaisin ja lupasin, että enää en poistuisi asfaltilta. Päästyämme jälleen päällystetylle tielle lähdin ajamaan mäkeä ylös toivoen navigaattorin löytävän toisen reitin. Hetken päästä se opastikin meitä uudelle reitille. Käännös vasempaan tulossa. Ja jälleen hiekkatietä. No jos tämä olisi parempi reitti… Käännyttyäni tiukan mutkan yhden ladon kulmassa ja päädyttyäni jonkun talon takapihalle, nurmikolle vailla mitään tien tai polun jälkeäkään kiroilin kahta kauheammin ja lupasin jälleen pysyä asfaltilla. Saatuani Maxi Loven peruutettua ulos pihalta ja päällystetylle tielle lähdin ajamaan jonkinlainen suunta omassa päässäni. Ja hetken kuluttua alkoi näkyä oikeita opasteita kohti Castelletto d'Erroa. Tulimme kylään nyt kukkulan toiselta puolelta ja maisemat olivat yhtä komeita täällä.

Perillä La Casserassa meitä odotti Dario, ystävällinen vanhempi mies jonka kanssa olin sopinut ratsastuksesta puhelimitse. Hän katsoi hevosen kuntoon Ainolle ja vei hänet ulos aitaukseen ratsastamaan. Emme ole ehtineen työväenopiston italian tunnilla vielä ratsastussanastoon saakka, joten osa jutuista meni väkisinkin ohi. Tosin Aino oli tietysti perehtynyt tähän jo sen verran, että osasi tärkeimmät termit. Meillä oli hauska tunti. Ainolla ei ollut valitettavasti kunnon ratstatussaappaita mukana ja nyt ymmärsin niiden merkityksen. Ensi kerralla on.

Ratsastustunnin jälkeen minä ja Aino olimme molemmat väseneitä ja läkähtyä kuumuuteen. Pelkkä seisominen aitauksessa riitti minulle ja Aino vielä jumppasi koko tunnin hevosen selässä. Kiittelimme ja hyvästelimme Darion ja ajoimme takaisin lomakotiin. Uimaan.

Seuraavaksi oli vuorossa viinit. Soitin Bertolotton tilalle ja sovin meille vierailuajan sinne. Edellisiltana ravintolan pitäjät suosittelivat soittamaan, koska paikka on pieni eivätkä ole aina paikalla. Ajomatka Bertolottolle oli hidasta kiemurtelua ylös ja alas. Perillä paikan nuori isäntä kierrätti meidät ensin katselemassa paikan maisemat. Tila on kukkulan rinteessä ja alapuolella aukeaa tilan viinipalstat. Kaunista, kaunista. Saimme lyhyen tehdasesittelyn ja opastuksen viinin teon perusasioihin. Kuuden hengen perhetila, joka tuottaa muutama sata tuhatta litraa viiniä vuodessa. Tämän jälkeen päästiin maistamaan. Esittelykierroksen pitäneen isännän sisko tarjoili meille tilan viinejä. Maistelimme useamman eri viinin rouvan kertoessa samalla juttuja viineistä ja tilasta. Viinien kanssa oli hyvää, rasvaista salamia ja myöhemmin myös herkullista juustoa ja "viinisinappia" eli viinin valmistukseen kätetyistä rypäleistä tehty hillo. Jumalattoman herkullista viiniä, juustoa, maisemaa. Taivas.

Ostimme Bertolottolta punkkua sen verran mitä Maxi Loveen mahtui (kaksi laatikkoa per perhe). Minulla oli ajatuksena tehdä pieni viinikierros Barolon, Morran ja parin muun kylän kautta. Bertolotto täytti kuitenkin jo kaikki tarpeemme ja näillä mutkaisilla pikkuteillä ajaminen vei aikaa enemmäin kuin olin osannut ajatella. Viinin kanssa tarjottu juusto tehdään viereisessä Roccaveranon kylässä ja sieltä olisi lyhyt matka kotiin. Päätimme koukata juustokaupan kautta. Tie Roccaveranoon kulki kukkulan harjalla. Molemmilla puolilla aukesi komea näkymä loputtomia kumpuja. Perillä pienessä kylässä kukkulan laella nautiskelimme jälleen maisemat ja etsimme kauppaa. Turhaan. Jos täällä oli joku kauppa, niin ei se ainakaan ollut auki enää illalla. Lapset olivat jaksaneet hienosti meidän viinikierroksemme ja oli aika antaa heidänkin herkutella jotain. Ostimme kylän baarista jäätelöt. Kysyin samalla baarin myyjältä tiesikö hän mistä voisin ostaa kylän juustoa. Kaupat olivat jo kiinni, mutta myyjän vieressä olleen pojan mummo teki juustoa. Poika kipaisi mummolaan hakemaan meille juustot.

Autossa tarpeeksi punkkua, kassissa pari hyvää juustoa. Ihan kelpo päivä.

Savona

Tälle päivälle oli luvattu vähän huonompaa keliä. Saattaisi jopa sataa. Lämpötila sentään pysyisi reippaasti parinkymmenen yläpuolella. Päivän ohjelmassa oli ajomatka etelään Savonaan ja rannalle. Savona näytti auton ikkunasta aika rumalle. Pyörimme pitkin kaupungin rantaa etsien parkkipaikkaa. Kun vihdoinkin pääsimme rannalle ja löysimme eri tahtia ja eri parkkipaikalle tulleet Jussin ja Anitan porukan, ostimme itsellemme pari rantatuolipaikkaa. Raskaat pilvet köllöttelivät taivaalla. Hetken ripotti vähän vettäkin. Mutta ilma pysyi lämpimänä. Lapset ja Jussit kirmasivat suolaisessa meressä.

Jussi ja Anita eivät olleet yhtään enempää vaikuttuneita Savonan kauneudesta kuin mekään ja uimarannalta lähdettyämme päättivät lähteä ajamaan takaisin lomakotiin. Me jäimme vielä pyörimään kaupungille etsimään sitä paikkaa jonka takia matkaraamattu suosittelee viettämään kaupungissa puolisen päivää. Ja löytyihän se. Vanhan keskustan mutkaiset, kapeat kävelykadut olivat kaunista katseltavaa.

Ajomatka rannalle ja takaisin oli mielenkiintoinen vilkaisu nopeasti muuttuviin maisemiin. Sisämaan pinet kukkulat tasoittuvat ennen rannikon komeampia vuoria ja lopussa oli pitkää alamäkeä rannalle. Paluumatkalla sai nauttia samat maisemat toisesta kuvakulmasta.

Castelletto d'Erro, illallinen Casina Ca' Biancassa

Aino oli kysellyt jo ennen reissuun lähtöä pääsisikö Italiassa myös ratsastamaan. Kyselin aikanaan ratsastusmahdollisuutta lomatalomme omistajalta, mutta en saanut mitään kunnon vastausta. Kyselin paikan päällä myös Elviralta ratsastuspaikkoja ja hän lupasi ottaa asiasta selvää. Edellisiltana asuntomme etuoven matolle oli ilmestynyt tulosteita paikallisesta tallista. Aino oli innoissaan ja lupasimme hänelle jonakin päivänä vierailun tallille. Tänään oli sopiva päivä hevosille. Tai oikeastaan ei ollut, kun tänäänkin aurinko paistoi ja lämpötila oli päälle kolmenkymmenen. Mutta tämän päivän ohjelmaan sopi hyvin talolla lököilyä muille ja hevosta Ainolle.

Jussi H. lähti minun ja Ainon matkaan katselemaan maisemia. Ajoimme Acqui Termen lähellä olevalle tallille. Kesti hetken löytää paikka. Olimme perillä puolen päivän paikkeilla ja ketään ei näkynyt missään. Kävelimme tilaa ympäri ja löysimme oven, jota koputtaa. Sisältä kömpi ulos vanhempi mies, joka innostui esittelemään meillä tilat ja heidän parikymmentä hevosta. Ratsastamaan täällä ei valitettavasti päässyt, kun paikalla ei ollut yhtään opettajaa eivätkä he enää järjestäneet mitään tunteja. Äijä oli innostunut hevosista ja luultavimmin hänen juuri nauttimansa lounas oli sisältänyt myös sopivan määrän vino buonoa, joten saimme varsin eläytyneen ja mielenkiintoisen esityksen tilan hevosista. Mies kertoi samalla millä ympäröivistä kukkulista oli syntynyt ja missä asunut. Kierroksen päätteeksi mies osoitti meille kukkulan, jonka lähellä oli talli jossa saattaisi edelleen päästä ratsastamaan. Joku Castello Ferro tai Herro tai jotain…

Hevospäivä jatkui siis autoilulla kohti kohti kukkulaa ja castelloa. Lähempänä näimme opasteita paikkaan nimeltä Castelletto d'Erro. Sen täytyi olla se. Automatka oli kapuamista pitkin kukkulan kylkeä. Huikeat maisemat. Perillä pysähdyimme ihailemaan maisemia ja saimme viimeiset ohjeet tallin löytämiseksi. Tämä oli edellistä asiallisemman oloinen paikka. Täälläkään ei valitettavasti päässyt tänään ratsastamaan, mutta saimme ratsastuksenopettajan yhteystiedot sopiaksemme ratsastustunnin toiselle päivälle. Aino oli tyytyväinen.

Palattuamme lomakotiin piti alkaa miettimään syömistä. Omistajan asuntoon jättämässä infossa kehuttiin toista kylän kahdesta ravintolasta ja myös Elvira kehui sen olevan parempi ja halvempi kuin "keskustan" ravintolan. Soitin ravintolaan ja varmistin, että saamme sieltä ruokaa. Onnistuu. Hetken uimatauon jälkeen kävelimme parin kilometrin matkan ravintolaan herkuttelemaan. Ravintola oli pieni perheyritys. Olimme tietysti sen ainoat asiakkaat. Ja söimme hyvin. Jo soittaessani heille he sanoivat tarjoavansa jotain tyypillistä paikallista. Ja sitä tuli. Hyvän viinin kera. Viinit oli muutaman kilometrin päästä Bertolotton tilalta. Pitkän ruokailun päätteeksi sain ohjeet miten viinitilalle löytäisi. Sinne pitää mennä ostoksille.

Acqui Terme - Asti

Päivän ohjelmassa oli läheisiin Acqui Termen ja Astin kaupunkeihin tutustuminen. Talolla oli mapillinen hyviä vinkkejä ja yksi niistä oli Acqui Termessa oleva iso maauimala. Ajoimme ensin kaupungin keskustaan ja kävelimme pitkin vanhan kaupungin kujia piipahtaen välillä vaatekauppoihin. Nautiskelimme reissun ensimmäiset jäätelöt. Kaupunkikierroksen jälkeen jatkoimme maauimalaan, joka oli tosiaan iso. Aurinko porotti jälleen ja lämpötila oli päälle 30 astetta. Viileässä vedessä puljaaminen teki hyvää.

Uimatuokion jälkeen pakkauduimme jälleen kuumiin autoihin ja jatkoimme matkaa Astiin. Asti oli vähän isompi kaupunki kuin Acqui Terme ja ajoitimme saapumisen sopivasti siestan jälkeen päästäksemme vähän shoppailemaan. Aino jumahti yhteen vaatekauppaan kokeilemaan isoa kasaa vaatteita. Me muut etsimme Ollille pelikauppaa. Lopulta keskustan kävelykadulla naispoliisi tiesi mistä sellaisen löytää. Olli pääsi vihdoinkin ostamaan jonkun pelin. Seuraavaksi ohjelmassa oli pizzerian löytäminen. Kävelimme hetken paikkoja ympäri kunnes sopivan näköinen löytyi. Ravintolat aukeavat täällä päivälliselle vasta klo 19 ja meillä jäi vajaa tunti aikaa nauttia aperitiivit ennen syömistä. Odottaminen palkittiin. Herkullista pizzaa.

Palasimme loma-asunnolle navigaattorin opastamana hieman toista reittiä. Pieniä teitä, jotka kiemurtelivat pitkin kukkuloita.  Välillä reilun auton levyisen tien vierestä lähti lähes suoraan useamman kymmenen metrin pudotus. Piti keskittyä välillä ajamiseenkin.

Mombaldone

Ensimmäinen päivä lomatalossa. Tämä päivä vietettiin kesää, uima-allasta ja lomaa nautiskellen. Aurinko paistoi, oli sopivan kuumaa käydä aina välillä polskuttelemassa altaalla ja taas köllötellä. Heitimme frisbeetä, pallottelimme. Lapset pelasivat vedessä tunti tolkulla. Virittelin yhdessä Jussi H:n kanssa herkullista kanaa ja risottoa. Kanan resepti on tässä:

Pollo Limencello

Broilerin rintafileitä

Marinadi:

• oliiviöljyä
• limencelloa
• tuoretta oreganoa etupihalta (heh heh…)
• basilikaa
• suolaa

Ruoan valmistus alkaa limoncellon maistelulla. Jos aurinko paistaa, on lämmin ja loma, kyytiin sopii  myös kylmä olut (Birra Moretti). Rintafileet marinadiin. Varmista, että kokeilla on kylmää olutta ja tarvittaessa avaa uudet pullot. Valmista risotto. Grillaa broikut, tarjoa risoton ja salaatin kera. Ruokajuomaksi joku parin euron punkku.

Moncalvo - Mombaldone

Pienen hotellimme huoneet olivat tilavat ja omistajapariskunta ystävällinen. Aino toivoi, että sama pariskunta pitäisi tätä paikkaa vielä silloin, kun hän tulee tänne aikuisena. Nautiskelimme rauhassa makean aamiaisen ja lähdimme kiertelemään kylää. Päivä oli jälleen kuuma, noin 30 astetta. Istahdimme keskusaukiolle juomaan kylmät juomat ennen autolle paluuta. Nyt oli aika jatkaa matkaa kohti Mombaldonea. Ajomatka sujui mukavasti maisemia nautiskellen. Soitimme välillä Jussille ja Anitalle. Heidän perhe lensi Riikan kautta Milanoon, josta he jatkoivat vuokra-autolla Mombaldonen suuntaan. Pysähdyimme matkalla vielä vilkaisemaan Acqui Termen kaupungin vanhaa keskustaa. Nätti kylpylöistään kuuluisa paikka. Aurinko porotti ja kylmä juoma maistui. Perillä Mombaldonessa Jussin ja Anitan perhe odotti jo meitä. He olivat saapuneet hetkeä aikaisemmin ja lapset olivat jo altaassa uimassa. Komea talo upeissa maisemissa. Lämpötila oli paahtavaa ja päällimmäiset kuulumiset vaihdettuamme piti rynnätä altaaseen uimaan. Ilta kului pitkälti kotiin asettautuessa ja uidessa. Lapset nauttivat ja sitä on ilo seurata.

Trento - Bergamo - Moncalvo

Heräsin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen lämpimään auringon paisteeseen ja liikenteen pörinään. Keräsin jälleen sängyn kasaan, jätin auton parkkipaikalle ja lähdin kävelemään ympäri kaupunkia. Ensimmäisenä tavoitteena oli löytää aamukahvi. LP:n matkaraamatussa kehuttiin yhtä kahvilaa ja olihan se hyvä. Herkullinen cappuccino ja kräämipulla. Italiassa kahvilassa asiointi on vähän haastavampaa paitsi kahvisanaston myös käytäntöjen takia. Barista haluaa tietää, minkälaisen kahvin haluaisit juoda. Sen tilattuasi voit valita haluamasi makean leivoksen vitriinistä ja nautiskella nämä muiden kanssa tiskin ääressä. Kahvittelun päätteeksi maksetaan mitä ollaan syöty. Ja se pitää siis kertoa kassalle. Cappuccinon osaan sanoa, mutta kun jokaisella makealla leivonnaisella on oma nimensä ja vielä yleensä paikallinen nimi, niin siinä kohtaa tahtoo mennä viittomiseksi. Tällä kertaa kysyin vieressä aamustavalta paikalliselta, mikä minun leivoksen nimi on. Se oli joku firenzene tai jotain sinne päin. Trenton rento ilmapiiri houkutteli lorvimaan kaupungilla. Kävelin pitkin katuja, katselin kauppoja ja pysähdyin välillä oluelle kirjoittamaan päiväkirjaa. Minulla oli hyvää aikaa suunnitella kaunis ajoreitti Bergamoon, jonne Titta ja lapset saapuisivat klo 16.30. Ajoin Trentosta Garda-järven länsirantaa alas Bergamoon. Huikeat maisemat. Ja kapeat tiet. Perillä Bergamossa minulle jäi vielä sopivasti aikaa käväistä vilkaisemassa kaunista vanhaa kaupunkia ennen perheen saapumista. Odotin malttamattomana heitä. Oli hienoa päästä näyttämään lapsille näitä paikkoja. Kun lento vihdoinkin laskeutui vajaa tunti aikataulusta jäljessä, pakkauduimme kaikki kuumaan Volkkariin ja ajoimme Bergamon vanhaan kaupunkiin. Aurinko paistoi ja lämpötila oli vajaa 30 astetta. Kiertelimme hetken kaupungin kapeita katuja ja istahdimme juomalle. Pääsisimme vuokra-asuntoomme vasta huomenna emmekä olleet varanneet mitään majoitusta ensimmäiseksi yöksi. Ajattelimme vain ajella eteenpäin ja katsoa jonkun sopivan kohteen. Bergamossa perhettä odottaessani luin LP:n matkaoppaasta alueen kaupungeista. Bergamosta etelään tai lounaaseen, jonne meidän matka suuntautuisi, ei ollut oikein mitään erityistä. Paitsi Milano. Mutta Milanoon ei ole oikein järkeä ajaa vain löytääkseen yöpymispaikan. Lopulta päädyimme ajamaan Piemonten suuntaan Casale Monferratoon. Perillä etsimme navigaattorilla pari hotellia, jotka eivät houkuttaneet jäämään kaupunkiin. Tai ehkä se oli kaupunki itse. Tasainen, keskustan ulkopuolelta ruma paikka. Turhan iso. Kello oli jo yli kahdeksan ja matkalaisilla oli ollut pitkä päivä. Päätimme silti jatkaa vielä vähän eteen päin. Navigaattorissa on onneksi myös joidenkin paikkojen yhteystietoja. Katsoin matkaoppaasta seuraavan kohteen, Casale Monferratosta noin 20 km päässä olevan kylän Moncalvo. Navigaattori löysi kylästä muutaman hotellin. Soitin ensimmäiseen ja kyselin isoa huonetta meidän perheelle. Ei löydy. Ei löytynyt toisestakaan. Mutta sitten ensimmäisen paikan pitäjä ymmärsi soittaa takaisin ja tarjota kahta vierekkäistä huonetta. Hotellin lähellä olisi myös ravintola, josta saisimme iltapalaa. Kiemurtelimme pienempiä teitä Moncalvoon ja hotellimme La Locanda del Melograno. Kaunis kylä mäen kukkulalla. Hotellille päästyämme kiirehdimme saman tien paikalliseen ravintolaan herkuttelemaan. Hyvää ruokaa ja viiniä. Italiassa.

Göttingen - Erlangen - Trento

Oli vähän villi yö. Viereisen dj-bussin levynpyörittäjät saapuivat jossain vaiheessa yötä paikan päälle ja päättivät soittaa vähän mielimusiikkiaan. Musiikki ei tainnut olla viereisen matkailuauton yöpyjien mieleen. Hetken huutamisen jälkeen paikalle saapui poliisi. Sen jälkeen oli hiljaista kunnes dj-bussi päätti jatkaa matkaa klo 6.30. Soitin eilen Teijolle Erlangeniin ja sovimme näkevämme lounaalla. Pakattuani sängyn kasaan jatkoin siis ajamista. Ohitin matkalla Bambergin, jossa olemme olleet joskus aiemmin. Kaunis kaupunki. Navigaattori ohjasi minut suoraan Teijon ja Annan luo, jossa käväisin pikaisesti suihkussa ennen kaupungille lähtöä. Erlangen on asukasluvultaan hieman Poria isompi kaupunki. Ei uskoisi, kun kävelee pitkin sen katuja ja puistoja. Olisin veikannut Turkua isommaksi. Söin mukavan lounaan Teijon ja Annan kanssa keskustassa jonkun puiston kyljessä. Oli kiva nähdä heitä hetken heidän kotiympyröissä. Sovimme jo aikaisemmin tulevamme koko porukalla tänne katsomaan heitä ja nyt piti jatkaa matkaa, joten lounaan jälkeen haettuamme Miilan päiväkodista ja Riston koulusta istahdin jälleen autoon. Minulla ei ollut mitään hajua mitä kautta ajaisin Italiaan tai missä yöpyisin. Annoin navigaattorin viedä. Nopein reitti Bergamon suuntaan (jonne lentojoukon kone saapuu) olisi Münchenin ja Innsbrukin kautta. Sinne siis. Olin ladannut TomTom:n navigaattoriin matkailuautojen yöpymispaikat (saksaksi Stellplatz) ja valitsin niistä sopivan ajomatkan päässä olevan, Italiassa Trenton kaupungin keskustassa olevan muutaman auton paikan. Mitä etelämmäksi pääsin, sitä jylhemmäksi maisemat muuttuivat. Moottoritiellä ei ehtinyt nauttimaan niistä niin paljon, kuin olisi halunnut, kun piti koko ajan tuijottaa eteen ja taakse. Saavuin Trentoon illalla ennen kymmentä. Matkailuautoparkki oli parkkipaikka kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Laitoin jälleen sängyn paikoilleen ja lähdin tutustumaan kaupunkiin. Kaunis kaupunkin Dolomiittien jylhissä maisemissa. Sokkeloisia kujia, aukioita ja kaikkialla äänekkäitä italialaisia. Pysähdyin välillä lasilliselle vain kuuntelemaan puheen pauhantaa.

Tukholma - Göttingen

Jos laittaa kännykän herättämään eri aikavyöhykkeellä kuin missä se tulee olemaan, kun on aika herätä, kannattaa myös sulkea puhelin. Muutoin se mokoma päivittää kellonsa uuteen aikavyöhykkeeseen. Aamulla ennen puhelimen herätystä hytin oveen koputettiin. Vilkaisin kelloa. Eihän se ole vielä edes kuusi! Mitä ihmettä nuo alkavat jo tähän aikaan häätämään hytistä. Hetken päästä kuului kuulutus, jossa pyydettiin kaikkia maihin nousevia matkustajia siirtymään autoihinsa. Vaikka satamaan on vielä tunti aikaa! Hävytöntä. Naureskellen heidän typerää kiirehtimistä astelin rauhassa suihkuun. Mukava heräillä lämpimässä suihkussa. Vihdoinkin heräsin. Helvetti! Kännykkä on tietysti siirtynyt paikalliseen aikaan. Me olemme jo satamassa! Suihkun viimeiset pisarat tipahtelivat vielä lattialle, kun minä olin jo pukeutunut, pakannut tavarani ja rynnännyt ulos hytistä. Ilman kahvia ei sentään voi lähteä, joten pieni koukkaus kahvilan kautta oli pakollinen. Täydellinen ajoitus. Istahtaessani autoon keulaportti aukaistiin ja lähdimme ajamaan vielä nukkuvaan Tukholmaan. Ajoin siltä istumalta saman tien Malmöön saakka. Tankkaus, kahvi ja navigaattoriin uusi osoite: Rødby, Tanska. Ajoin Ruotsista Tanskaan Øresundsbron sillan nimi kautta. Kööpenhaminassa olisi tehnyt mielä pysähtyä muistelemaan menneitä, mutta nyt ei ollut aikaa. Halusin päästä tänään tarpeeksi etelään, että minulla olisi enemmän aikaa nautiskella maisemista Saksassa ja Italiassa. Rødbystä pääsin lautalla Puttgardeniin, Saksaan. Sieltä matka jatkui edelleen Hampurin ohi etelään. Nyt navigaattorin määränpäänä oli matkailuautoille tarkoitettu yöpymispaikka Göttingenissä. Ehdin sinne sopivasti ennen jalkapallon EM-turnauksen alkulohkon ottelua Saksa - Hollanti. Matkailuautoparkki oli kaupungin kyljessä, kylpylän parkkipaikalla. Laitoin sängyn kuntoon, soitin tervehdykset Suomeen ja lähdin kaupungille katsomaan peliä katsovia saksalaisia.

Turku - Tukholma

Maxi Love on pakattu. Lentojoukoille jäi vain käsimatkatavarat. Loma alkaa vihdoinkin! Tuntui hassulta halata koko perhe kotipihalla ja ajaa yksin satamaan ja laivaan. Viime päivät on ollut niin paljon hommia niin kotona kuin töissä, että pää tuntui olevan aivan sekaisin. Onko kaikki nyt mukana? Mitä tärkeää mahtoi unohtua? Mihin minä mahdan ajaa huomenna? Ylihuomenna? Paah. Paras mennä vain nukkumaan. Laiva on perillä Tukholmassa huomenna paikallista aikaa kuuden jälkeen eli "meidän" aikaan seitsemältä. Laitan siis kännykän herättämään kuudelta ja minulle jää hyvin aikaa juoda kahvit ja syödä mukaan pakkaamani myslit aamiaiseksi. Hyvää yötä.

VW Caddy Maxi Love

Lomasuunnitelmat kirjastuivat pikku hiljaa siihen, että loma-asuntoviikon jälkeen jatkaisimme matkailua uudella autollamme. Tarkoitus on ajaa takaisin Italiasta Saksan läpi nautiskellen. Ja jotta tämä onnistuisi, auto pitää saada Italiaan. En tiedä, olisiko Titalle riittänyt vähän helpompikin loma, mutta minä taidan kaivaa aina vaikeamman vaihtoehdon siksi ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi. No sen kanssa on elettävä. Takaisin autoon. Caddy pitää siis ajaa Italiaan. Koko perhettä ei tarvitse silti kiidättää Euroopan halki samassa laatikossa, joten päädyimme siihen, että minä ajan auton ja muut lentävät perässä. Jo aikoinaan Caddysta haaveillessani olin pannut merkille sen takapään tilat. Takapenkkirivien penkit kaatamalla autoon tulee noin kahden metrin pituinen tila. Siis makuutila. Minulla olisi oma retkeilyauto, jolla ajaisin läpi kaikkien retkeilyautojen emämaan, Saksan. Haaveiden toteuttamiseen tarvitaan usein ystäviä. Tähän haaveeseen tarvittiin Timo. Ajoin Caddyn Timon luo ja suunnittelimme hetkessä takapäähän vanerin palat, joista syntisi sänky. Kiitos Timon nämä suunnitelmat saatiin myös toteutettua vielä samana iltana. Ajoimme Puu-Jaatille ja ostimme vanerin. Puu-Jaatin myyjämies kuunteli Timon vuolaan selostuksen suunnitelmistamme, katseli hetken meitä ja tokaisi: "Meinaako pojat rueta kutemaan?" Heh. Ei me… Ihan vain minulle. Retkiauto. Jep. Haettuamme vielä Lidlistä tarpeelliset ykkösoluet pääsimme hommiin. Ja tuli hieno. Timo antoi retkeilyautollemme lisänimen: VW Caddy Maxi Love.

Italia 2012 - Esipuhe

Pitkä kylmä talvi ajoi meidät ajatuksissa etelään. Nyt piti pelata varman päälle ja päästä lämpöön. Syömään hyvin. Nauttimaan. Italiaan. Suunnitelmat muhivat päissämme varmasti jo syksyllä, mutta vauhtia ne saivat kevättalvella, kun Jussin ja Anitan kanssa iltaa viettäessämme päädyimme kysymään kiinnostaisiko heitä vuokrata loma-asunto Italiasta yhdessä meidän kanssa. Hehän innostuivat heti ja kohdemaa oli siis valittu. Tuon illan jälkeen alkoi Sen Oikean uuvuttava etsiminen. Ensin tuntui, että sopivia loma-asuntoja on vaikka kuinka. Vaatimuksinamme oli oikeastaan vain nukkumapaikat kahdelle perheelle (5 + 4 hlöä) ja uima-allas. Pohjois-Italiasta. Käydessämme tarkemmin tarjontaa läpi tuntui, että valikoima väheni yhtäkkiä noin yhteen. Kun piti olla kauppa ja mielellään ravintolakin kävelymatkan etäisyydellä, juna-asemakin olisi kiva mutta eihän me mihinkään kaupungin keskustaan… Marche on varmaankin kiinnostava maakunta, mutta tuo viime syksyn Piemonte jäi jotenkin houkuttelemaan. Lopulta tämä villa Mombaldonessa oli se ainut oikea. Otimme yhteyttä villan omistajaan, sovimme lomaviikkomme, maksoimme varausmaksun täysin tuntemattoman ihmisen tilille ja kaivoimme kirjahyllystä Lonely Planet:n matkaoppaan esiin. Viikot kuluivat odotellen. Eräänä (varmaankin tavallisen harmaana) päivänä sähköpostissa oli viesti loma-asuntoja välittävältä sivustolta: asuntomme tarjoajan sähköpostitilille oltiin murtauduttu ja oli mahdollista, että maksamamme varausmaksu oli päätynyt jonkun aivan toiselle tilille. Voi helvetti. Viestissä pyydettiin jäädä odottamaan lisätietoja. Eikä paljon muuta ollut tehtävissä, kun ainut yhteystieto loma-asuntomme vuokranantajaan oli juuri tuo mahdollisesti varastettu sähköpostiosoite ja asunnon tiedot oli poistettu sivustolta. Viikon hiljaisuuden jälkeen asunnon omistaja otti yhteyttä uudesta osoitteesta pahoitellen tapahtunutta. Asunnon tiedot oli julkaistu uudelleen uudella sähköpostiosoitteella. Sivustolla oli myös puhelinnumero, johon omistaja pyysi ottamaan yhteyttä mikäli halusimme varmistua osoitteen oikeellisuudesta. Kun vihdoinkin sain kiinni jonkun tuosta numerosta, juttelin hetken naisen kanssa, jonka nimi täsmäsi sivustolla olevaan nimeen. Olin siis varmistunut. Kai.