lauantai 6. heinäkuuta 2013

Branderburger Tor, Holokaust-muistomerkki, Potsdamer Platz

Ajoimme tutulla raitiovaunulinjalla M10 Nordbahnhofin paikallisjuna-asemalle. Aseman vieressä on hienosti pystytetty Berliinin muurin näyttely, jota kävelimme hetken. Jatkoimme paikallisjunalla Branderburger Tor:lle ja nousimme asemalta keskelle turistien täyttämää aukiota. Ainon päivän kohde oli Starbucks Coffee ja sellainen löytyikin aivan läheltä. Hän sai ostaa itselleen ison pahvikupillisen tarunhohtoista Starbucks kaakaota. Sitä nautittiin hartaudella.
Kävelimme komean portin alta ja jatkoimme edelleen lähellä olevalle Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkille. Tämä on jäänyt jo aikaisemmalta käynniltä hyvin mieleen. Ehkäpä olen hieman kuutioihminen, kun tällainen tilataide vetoaa minuun kovasti. Hieno paikka. Kävin Ainon kanssa myös muistomerkin alla olevassa tyylikkäästi pystytetyssä näyttelyssä. Tarinoita perheistä, kuvia ja historiaa hyvin havainnollistettuna.
Jatkoimme kävelyä Tiergartenin valtavaan puistoon. Aurinko paistoi ja ilma oli mitä sopivin pienelle puistokävelylle. Puisto ei vain ole kovinkaan pieni. Käveltyämme pidemmän tovin paikallistin meidät kartalta ja totesin meidän kävelleen vasta pienen osan puistoa. Lapset eivät jaksaisi kävellä tätä läpi tällä kelillä ja kaikkien näiden kävelypäivien jälkeen. Helpotukseksi eteen osui jälleen mukava leikkipaikka.
Tänään oli vielä tarkoitus mennä illalla nauttimaan lähinurkkiamme viimeisen kerran, joten nyt suuntasimme Potsdamer Platzin kautta kotiin. Tuo Potsdamer Platz on toinen paikka, jossa huomaan kuutioihmisen minussa nauttivan näkemästään.

Kotona pieni lepotauko oli enemmänkin pientä pakkailua, koska huomenna meidän täytyy jättää tämä asunto ja kaupunki. Lähdimme illansuussa kävelemään tuttua reittiä Bötzowstrassea ja Hufelandstrassea pitkin Kollwitzplatzille. Odotimme enemmän elämää, mutta ravintolat olivatkin aika tyhjiä. Istahdimme juomille Kollwitzplatzin laidalla olevaan tuttuun ravintolaan. Päivien kiertely ja kokemukset taitavat alkaa painaa päissämme. Aino kiukutteli pienimmästäkin ja Titta veti herneen nenään. Tunnelma oli kaukana mukavasta saati mistään jäähyväisistä kaupunginosallemme. Parempi lähteä takaisin lomakotiin.

Ei kommentteja: