Reissuun tuli tänään kurja mutka. Heräsin aamulla viiden maissa pissahätään ja nousin toimittamaan veden laskun teltan viereen. Ennenkin tällaisen nopean nousemisen jälkeen päässä on pyörinyt, mutta nyt lähti taju. Heräsin teltan vierestä nurmikolta Titan pidellessä jalkojani kohti taivasta. Hetken makailtuani sain luvan siirtyä telttaan ja sänkyyn. Olin tyytyväinen päästessäni takaisin sänkyyn, mutta joku oli vialla. En tiennyt, missä olimme. Minulla ei ollut hajuakaan mistään Saksan matkasta. Titta haastatteli minua; kysyi muistanko Berliinin. Ei mitään hajua. Teijon ja Annan luona? Missä se on? Ahdisti, kun tajusin että en tajua. En saanut kerta kaikkiaan millään hetkestä kiinni. Titta oli tietysti kauhuissaan. Mies aivan kuutamolla ja olemme lasten kanssa etelä-Saksassa leirintäalueella. Tämän jatkuessa Titta soitti lopulta Teijolle ja kysyi mitä meidän pitäisi tehdä. Onko Zirndorfissa sairaalaa ja jos on, missä? Lopulta he päätyivät siihen, että olisi varmaankin vain syytä päästä lääkärille. Ehkä noin 30 minuutin päästä minä tajusin jälleen, missä olimme. Muistin eilisen päivän Playmobil-maassa. Berliinistä en saanut edelleenkään kiinni. Soitin hätänumeroon ja kysyin lääkäriä. Keskus päätyi lähettämään ambulanssin leirintäalueelle. Minun takarivissä nukuttu saksani ei riitä alkuunkaan tällaisen episodin selittämiseen. Onneksi toinen ambulanssimiehistä puhui vähän englantia. Päätyivät kai siihen, että jätkä on hullu ja tyytyivät ottamaan verenpaineet, pulssin jne. Kaikki kunnossa. Koita olla nousematta nopasti ja syö aamupala. Selvä. Ensimmäisen ohjeen täytyi liittyä tajunnan pitämiseen, joten syöminen auttanee sitten muistin palauttamiseen. Muisti oli tosin palannut omaan normaalin huonoon tilaansa jo ennen ambulanssin tuloa. Söin silti, ihan varmuuden vuoksi.
Aamulla Teijo otti yhteyttä ja kertoi Titalle olleensa yhteydessä tuntemiinsa pään ammattilaisiin Suomessa. Heille välittämänsä Titan kertomuksen perusteella kehoittivat hakeutumaan pikapuoliin hoitoon. Parasta olisi, jos pääsisi heti kohtauksen jälkeen, mutta se on nyt jo myöhäistä. Pohdimme mitä tehdä. Tällaisten tutkiminen on yleensä kai pidemmänpuoleista hommaa ja ensiapuna on Aspiriini ohentamaan verta mahdollisen aivoveritulpan varalta. Päädyimme siihen, että lähdemme ajamaan kotiin päin. Kolme ajopäivää ja olemme Tukholmassa. Maanantaina vietämme Emman syntymäpäivät laivalla ja maanantai-iltana olemme kotona.
Loppu reissu siis lähinnä ajamista, mutta vielä ennen sitä vaadin nähdä lähellä olevan Rothenburg ob der Tauberin kaupungin. Sitä hehkutetaan sen hyvin säilyneen vanhan keskustansa takia eikä suotta. Olemme olleet täällä kuulemma aiemminkin, mutta minulle ei ole siitä mitään muistikuvaa. Eikä ollut ennen aamuyötäkään, muistaakseni. Saksan parhaiten säilynyt keskiaikainen kaupunki tai jotain sinne päin. Hieno kaupunki valitettavan täynnä turistirihkamamyymälöitä. Ostimme leipomosta tippaleivän tapaisen hassun leivoksen, lumipallon. Ja toisesta välipalaksi hyvää makkaraa ja sämpylää. Istuimme pieneen kahvilaan nauttimaan jälleen yhdet hyvät oluet ja kaakaot. Kermavaahdolla; se on saksaksi "sahne bfffffff" oikean käden tehdessä samalla vasemmassa kädessä olevan kuvitteellisen kupin päällä spiraalimaista pyöritystä. Tarjoilija ymmärsi heti.
Kävelyn päätteeksi nousimme jyrkät rappuset kaupungin muurille ihastelemaan maisemat ja haistelemaan hevosen paskaa.
Sitten oli aika pakkautua autoon ja lähteä ajamaan pohjoiseen. Kohteeksi Goslarin lähellä oleva leirintäalua Wolfshagen (http://www.campingplatz-wolfshagen.de). Ajamista riitti. Onneksi meillä on mukana läppäri ja piirretty Avatar. Lapset jaksoivat jälleen hämmästyttävän hyvin. Leirintäalue on aika pieni paikka kauniissa maisemissa kukkuloiden ympäröimänä. Leikkipaikka oli jälleen hyvä. Vessat ja suihkut eivät niinkään. Mutta varsinkin lapset viihtyivät. Aikuisilta meni energia enemmänkin perusasioiden hoitamiseen ja minun päästäni murehtimiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti