ke 11.7. Siena

Aamulla oli aika palauttaa Puntomme. Palauttaessani auton pyysin vielä kirjallisena lopullisen hinnan ja sehän olikin sitten melkein 100 euroa sovittua enemmän. Verot päälle, nääs. Mulla ei ollut mihinkään kiire, joten aloitin italialaisen neuvottelun. Mutta meille sanottiin tämä hinta. Si si. Momento. Näppäimistön näpyttelyä. Näyttöpäätteen tuijotusta. Puhelu jonnekin. Tätä jatkui jonkin aikaa. Sitten taas selittelyä ja takaisin lähtöpisteeseen: tämä oli hinta. Ja näpyttelyä... Lopulta hinta saatiin hilattua alas kauheiden säätämisten kera (auto merkittiin palautetuksi päivää aikaisemmin jne.) ja minä sain kuitin jossa oli oikea summa. Pois kävellessäni nautiskellessani olostani tuli mieleen Hannu Raittilan ajatus jostain hänen kirjastaan: Nykyihmisen parasta viihdettä on kokemus tulla kohdelluksi väärin. Siitä on valmis vaikka maksamaan.
Etsin Sienan keskustasta uuden nettipuodin, josta lähettää matkapäiväkirjaa ja kuvia sivuillemme. Tällä kertaa löytyi (osoitteesta Via di Pantaneto 54, voimme suositella) paikka, jossa ketään ei kiinostanut henkilötietoni ja yhteys oli kaksi kertaa edellisiä nopeampi.
Titta ja lapset tulivat keskustaan iltapäivällä. Tänään oli vakaa tarkoitus päästä vihdoinkin tutustumaan duomoon. Olemme vihdoinkin oppineet paikalliseen rytmiin ja ymmärsimme ensin hakea ruokapaikkaa kun oli vielä siesta. (Muutama päivä aikaisemmin yrittäessämme etsiä ravintolaa Sienasta siestan jälkeen tarjoilija naureskeli meille kaikkien paikkojen olevan kiinni iltaan saakka.) Söimme ja jatkoimme duomoon. Kirkko oli kaiken odottamisen arvoinen näky. Aino ja Ollikin vaeltelivat ympäri kirkkoa ihaillen maalauksia ja patsaita. Pieneen, vähäisestäkin nälästä oikeuttelevaan ihmismieleen ei tahdo mahtua se, miten tällaista on voitu rakentaa joskus aikaa ennen 3D-mallinnuksen ja Nostokonepalvelun. Millä ihmeellä ne on saaneet tällaista aikaan?
Duomon ihmettelyn jälkeen oli pakollinen korkean paikan kammo. Kirkon vieressä on muurin päällä näköalapaikka, johon pääsi kiipeämään ja katsomaan upeita näköaloja yli kaupungin keskustan. Mä kiipesin sinne Ainon ja Ollin kanssa. Ylhäällä teki pahaa seisoskella kai ruton takia kesken jääneen muurin päällä miettiessä tekikö kukaan edes lopputarkastusta täällä. Mutta maisemat olivat upeat.
Päästyämme alas palasimme keskustaan etsimään pankkiautomaattia. Matkaan lähtiessämme otimme säästöt käteisinä mukaan ja ajattelimme nostaa lisää rahaa Visan puolelta reissussa. Kiertelimme keskustan pankkiautomaatit läpi saamatta rahaa yhdestäkään. Onneksi elän ihmisen kanssa, joka ymmärtää alkaa hankkimaan lisää rahaa vähän enne kuin lompakko on tyhjä. Visan palvelunumerosta kertoivat, että kaikki on kunnossa ja rahaa pitäisi tulla seinästä. Ainoastaan Espanjasta ovat saaneet raportteja toimimattomista automaateista, kun eivät elä vielä sirukorttiaikaa. Pitää jatkaa kokeilua huomenna ja mennä pankkiin, jos muuten ei toimi.