Ensimmäinen aamu, jolloin Emmakin nukkui pitkään. Heräsimme vasta klo 9:30. Emman italian taidot senkuin kehittyvät. Aamuisin naapurimme viiksekäs saksalainen tervehtii meitä aina innoissaan italiaksi "buongiorno!" Tänään Emma vastasi hänelle iloisesti huudahtaen "porno!"
Aino näki joskus muutama päivä sitten Sienassa vesipuiston mainoksen. Otimme paikasta selvää ja se sijaitsee Follonicassa noin sadan kilometrin ajomatkan päässä. Lupailimme lapsille, että jonakin päivänä voisimme mennä sinne käymään. Tänään oli sopiva päivä ajella vesipuistoon. Follonica sijaitsee länsirannikolla ja on italialaisten suosima rantalomakohde. Paikalle päästyämme yritimme löytää vesipuiston lupaavasti alkaneiden viitotusten perusteella. Mutta eihän niitä viittoja (tietystikään) oltu jaksettu pistää ihan joka risteykseen eikä varsinkaan siihen yhteen liikenneympyrään, josta lähti teitä varmaankiin viiteen eri suuntaan. No pääsimme tutustumaan kaupungin keskustaan, rantabulevardiin, johonkin lähiöön ja ostoskeskukseen. Ja sitten löytyi taas kyltti, joka johti tielle, josta pystyi arvaamaan jo oikean suunnan. Vesipuisto näytti hyvältä eikä siellä ollut vielä kauheasti ihmisiäkään. Sisälle siis. Keli oli täydellinen pulikointiin. Aurinko paistoi ja oli juuri tarpeeksi lämmintä. Alueella oli useampikin lapsille sopiva allas ja jopa Emma uskaltautui plutaamaan vedessä. Valitettavasti puiston mainoksissakin paistatelleiden liukumäkien ikärajoitukset olivat on paha pettymys Ainolle. Hän ei päässyt yksin yhteenkään mäkeen ja minunkin kanssa olisi päässyt vain yhteen (sen jälkeen, kun olisimme käyneet allekirjoittamassa paikalle vastuuvapauden). No ei hän jaksanut kauan tätä itkeä. Olihan täällä altaita ja Ollin kanssa oli hauska leikkiä. Sukeltaminen on nyt parasta, mitä Aino ja Olli tietävät. Suurin osa päivästä menikin pää veden alla. Puisto sulkeutui klo 18 ja meidän oli aika lähteä etsimään ruokaa. Tämä oli lasten päivä ja lapset halusivat hampurilaisravintolaan. Olimme nähneet jossain vaiheessa puistoa etsiessämme jonkun McDonaldsin mainoksen ja koitimme löytää sinne. No eihän sitä enää löytynyt. Eikä mitään muutakaan syötävää. Tässä vaiheessa minun verensokerini oli jo siinä pisteessä, että kaikenlainen arpominen ja mietiskely vitutti rankasti. Käväisimme välillä jossakin lähiössä ruokakaupassa ostamassa aamuksi syötävää. Löydettyämme vihdoinkin liikenneympyrän, josta oli ohjattu myös tie kohti Grossettoa (ja edelleen Sienaa) päätimme jatkaa sinne päin ja pysähtyä syömään jossakin sopivassa paikassa. Ja kuten aina kun päätetään näin ja kaikilla on kauhea nälkä, niin eihän ainakaan seuraavaan kahteen päivään siihen suuntaan ole yhtään ainutta ravitsemusliikettä. Hermot tiukilla. Onneksi meillä oli ostokset mukanamme ja lapsille sai jotain suuhun. Mä olin hylännyt jo aikaa sitten sopuisan minäni ja tuijotin vakavana eteenpäin silmissäni vain täydellinen pasta-ateria. Mikään muu ei nyt kelpaisi. No siinäpä sain sitten ajaa vakavana Sienaan saakka, jossa ilmoitin iltapalamme olevan majapaikan lähipizzeriassa. Ja eihän sekään perkele ollut tänä iltana auki! Siinä kohtaa Punto singahti aika ripeästi takaisin kohti Sienan keskustaa ja jotain ruokapaikkaa. Ensimmäisenä vastaan osui (lasten riemuksi) McDonalds. Multa nousi savu korvista. Sisään ja taatusti mauton hampurilaisateria naaman eteen. Juu, ketsupilla kiitos. Muusi naamaan ja kotiin. Hyvää yötä. (Ainon ansioksi on kyllä mainittava, että hän osasi nauttia ateriasta ja nauraa sille, että mä olin niin myrtsinä. Onneksi en pilannut lasten iltaa omalla nälälläni.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti