to 12.7. Siena - Firenze - Siena

Aamulla oli kaikilla aikaisempi herätys ja pikainen aamiainen, että ehdimme ajoissa klo 9 junalla Firenzeen. Perillä otimme ohjelmaksi matkaraamatun kävelykierroksen läpi kaupungin. Heti alkumatkasta Aino huomasi pankkiautomaatin ja suureksi iloksemme saimme nostettua siitä rahaa. Kaupoista löytyi kivat paidat Ainolle, Ollille ja mulle. Ponte Vecchiolla oli kauheasti korukauppoja. Aikoinaan siltaa on koristanut vihanneskojut ja ainakin itse katselisin edelleen mielummin salaatteja ja tomaatteja kuin näitä kultavitriinejä. Mutta kulta näyttää kyllä vetävän ihmisiä puoleensa. Jatkoimme kierrosta vielä hetken sillan itäpuolella (ja mä otin kuvasarjan yhden kadunpätkän Piaggioista) ennen palaamista keskustaan. Keskustassa Aino halusi nähdä Duomon. Titta lupautui menemään hänen kanssaan ja mä jäin kiertelemään keskustan katuja. Aikaa puoli tuntia. Palatessani Duomolle ihmettelin hurjan pitkiä jonoja. Eihän puolessa tunnissa pääse edes sisään! Titta ja Aino odottivat kuitenkin jo tyytyväisinä kirkon ulkopuolella. Kuten Kiljusen herrasväelle sopii, he olivat erehtyneet sisäänkäynnistä ja menneet ryhmäovista yhden ryhmän mukana sisään. Ilman jonottamista. Tätä vinkkiä ei taida löytyä matkaoppaista.
Duomon lähistöllä on monta jäätelöbaaria. Meidänkin piti päästä yhteen herkuttelemaan. Valitsimme matkaoppaassa mainitun paikan Festival del Gelato, jonka valikoimaan kuuluu vähän yli 70 eri jäätelöä. Aino ja Olli laskivat niitä kuitenkin olevan vain 68. Ennen Firenzen hyvästelemistä piti käydä vielä kerran kunnon lelukaupassa, jonka olimme löytäneet jo viime vierailulla. Hauska sokkeloinen kauppa.
Junan lähtöön oli vielä melkein tunti aikaa, mutta päätimme mennä jo asemalle, koska toisinaan lippujen ostamiseen kuluu täällä paljon aikaa. Kaksi kolmesta lippuautomaatista oli rikki ja lipputiskeille hurjat jonot. Jakauduimme sekä ainoalle automaatille, että lipputiskille kumpi vain sitten vapautuisikin ensin. Jonottaessani automaatille sain nautiskella italialaista jonottamista. Taakseni oikealle puolelle tuli nainen seisomaan. Hetken kuluttua toinen nainen tuli taakseni vasemmalle puolelle ja siis edellisen naisen viereen. Ja hetken päästä tuli hieman vanhempi ja isompi nainen näiden kahden viereen, tuijotteli hetken heitä ja työnsi kassinsa minun ja aikaisempien tulijoiden väliin. Hetken päästä hän seisoikin jo perässäni ja kaksi muuta odotti hänen takanaan. Minä pidin paikkani työntämällä Emman rattaat aina sen varpaille, joka meinasi yrittää ohi. Saimme 50 minuutin jonottamisella liput. (Ihmisiä ei edes ollut niin kauheasti, mutta jenkkien pitää kysyä lippuluukulta kaikki mahdolliset matkaan liittyvät tiedot, kuten onko junassa ravintolavaunua ja jos en olisikaan mennyt tällä junalla johon juuri ostin lipun vaan vasta seuraavalla niin koska se olisi lähtenyt ja meneekö se tosiaan sille samalle kaupungin ainoalle juna-asemalle mihin kaikki muutkin menevät ja... kun taas italialaiset tuntuvat jaaritteleman mitä vain keleistä ja poliitikasta päivän uutisiin lippuvirkailijoiden kanssa. Ensimmäisiä virkailijat kohtelevat vuosien tuomalla kokemuksella ja jälkimmäisten kanssa he rupattelevat leppoisasti.) Mutta me siis ehdimme junaan. Junassa huomasimme, että vesipullomme olivat melkein tyhjät. Junan lähtöön oli vielä melkein 10 minuuttia, joten ehtisin vielä hyvin etsimään vettä. Painelin aseman kioskeille. Elintarvikkeita myyvän liikkeen kohdalla oli noin 10 ihmisen "jono", joten jonottamalla jäisin junasta. Tämä oli siis testini italialaisen kulttuurin omaksumisesta. Jonon ohi tiskille, katse tiukasti myyjään ja kovalla äänellä: "Due birre e due acqua naturale!" Tiskille ilmestyi juomat eikä kukaan takana valittanut. Olin suorittanut ensimmäisen sudenpentumerkkini.