ti 17.7. Rooma - Raisio

Pikainen aamupala. Jogurtti ei maistu enää kenellekään. Taksi tuli hakemaan meidät klo 8:30. Ajoimatkalla näki vähän muutakin Roomaa, kun ajoimme läpi isompien asuntoalueiden. Moottoritiellä meno oli paikoin hirvittävää. Ketään ei tunnu kiinnostavan miten kaistat on maalattu ja joka paikassa ajetaan kaikki vierekkäin jos vain mahtuu. Isossa autossa tuntui silti turvalliselta kun seurasi joka väliin tunkevia skoottereita. Emma on kulkenut koko reissun ajan joka taksimatkan Titan sylissä ilman turvavöitä mikä on aiheuttaa entistä enemmän ahdistusta tässä liikenteessä. Paikallista liikennettä seuratessa on tajunnut nopeasti sen, että turvaistuinten perään on turha kysellä. Lapset pysyvät kyllä mukana jos ovet on kiinni. Olimme perillä lentoasemalla hyvissä ajoin ja pääsimme luovuttamaan matkalaukkumme ilman jonottamisia. Maleksimme pitkin asemaa odotellen koneeseen pääsyä. Benettonin vaatekaupan hinnat olivat paljon kovemmat kuin kaupungilla. Meinasin ostaa herkkukaupasta pussin karkkia mutta jäi ostamatta kun näin hinnan. Paras vain istua ja odottaa.
Paluulento sujui jälleen yllättävän hyvin. Jotenkin Emmakin vain tajuaa, että nyt ei voi juoksennella joka suuntaan vaan tässä putkessa pitää vain istua ja odottaa. Perillä Helsingissä Aino oli yhtä aurinkoa. Hän oli jotenkin niin onnellinen siitä, että ollaan jälleen Suomessa.
Kotona odotti hyvin kasvanut kasvimaa ja mukava Suomi-aiheinen eväspaketti Aulilta. Lapset ryntäilivät joka suuntaan ja puhuivat (huusivat) päällekkäin puolinaisia lauseita. Iltapalaksi oli lasten kaipaamaa pannukakkua. Näytti maistuvat.
Kotona taas. Tällaisen reissun jälkeen tulee aina ensimmäisenä iltana jotenkin tyhjä olo. Pitäisikö ottaa Turun esitteet ja kartat esiin ja alkaa suunnitella seuraavaa päivää? Tai löytyisiköhän tältä alueelta jotain viihdykettä lapsille? Missä me meinataan olla huomenna siestan aikoihin, että saamme jotain ruokaa? Ehkäpä vain hyvä illallinen salaattia ja punkkua ja sen jälkeen Titan kainaloon köllöttämään. Ja nauttimaan olosta.