Hotelliaamiainen oli mauton ja ravitseva. Olemme ehkä tottuneet jo liiankin hyvin nautiskelemaan aamiaisilla herkullista chorizoa, tuoretta leipää ja silloin tällöin maukasta meloonia tai kirsikoita. No nautitaan vielä sen minkä voimme.
Päätimme käydä tutustumassa Rondan härkätaisteluareenaan, kun kerran sellainen täällä on ja tykkäävät vielä esitelläkin sitä. Areena oli kyllä komea ilmestys. Museossa oli hyvin esillä historiaa ja nykypäivää. Itselle tämä juttu on jotenkin niin vieras ja sellainen, mihin ei pääse millään kiinni. Vähän niinkuin italialainen jalkapallokulttuuri. Tai miksei kai täkäläinenkin. Mutta komeat on puitteet härkien tappamiseen.
Eilen illalla näin uutisissa pätkiä Pamplonan jostain härkätapahtumasta. Ihmisiä - tai oikeastaan miehiä - oli kaduilla pilvin pimein ja sitten sinne päästettiin härät riehumaan. Ja sitten näytettiin kuinka ne härät pahoinpitelivät joitakin miehiä. Tämän jälkeen ruudussa oli joku ambulanssikuski, joka tupakki suun pielessä kertoi luultavimmin, että kaikki meni ihan ok. Mitä nyt muutama ruhjoutunut jouduttiin kuskaamaan pois.
Härkätaisteluareenan jälkeen pakkauduimme kuumaan autoomme (jossa on luojan kiitos ilmastointi) ja lähdimme ajamaan kohti Esteponaa ja merta. Vuoristomaisemat olivat komeita. Kiemurtelimme vuorten seinämiä ylös ja alas kunnes jossain vaiheessa alkoi vuorten lomasta paistattelemaan Välimeri. Laskeutuminen Esteponaan oli yhtä mutkittelua. Muut saivat keskittyä maisemien nautiskeluun ja minä ohjaamiseen. Perillä ajoimme auton parkkihalliin ja kävelimme rannalle. Lämmintä. Rannan hiekka oli ihan oikeasti polttavan kuumaa. Kokeilin kävellä hetken ilman sandaaleja ja sattui kunnolla. Rannalle päästyämme totesimme, että rantavarustuksestamme puuttui jotain olellista - aurinkovarjo. Onneksi vierestä löytyi Bikini Club tai jotain sinne päin niminen rantaravintola, jolla oli myös mukavat varjot ja sängyt tarjolla. 15 euron hintaan. Aurinko piti huolen myynnistä ja olimme kovin kiitollisia saatuamme oman varjon päällemme. Ja olihan siinä mukava köllötellä. Lapset nauttivat rannasta. Emma ja Olli keskittyivät lähinnä kivien keräämiseen ja Aino nautti köllöttelystä ja uimisesta. Minä kävin välillä uimassa Ainon kanssa pitkät pätkät pitkin rantaa.
Nautiskeltuamme päivän meren rannalla oli aika palata sisämaahan päin. Olin varannut meille huoneen Hotel Penon Grandesta Grazalemasta, kevään pyöräretkemme toisesta kiintopaikasta. Ajoimme siis samoja kiemuroita takaisin Rondaan ja sieltä edelleen kolmisenkymmentä kilometriä Grazalemaan. Koko lomareissun ajan vihoitellut selkäni ei tykkää yhtään ajomatkoista ja tässä vaiheessa oli jo aika tuskaista. Autosta nouseminen kestää aina jonkin aikaa, kun jalat eivät tahdo ottaa painoa päälleen. Mutta ylös päästyäni olo helpottaa onneksi aina.
Grazalemassa jätimme tavarat huoneeseemme ja lähdimme kävelemään pienen lenkin ennen iltapalaa. Valitsin paikaksi kevään reissulta tutun Meson El Simanconin, jonka terassi on kivalla paikalla ja ruoka erinomaista. Nautiskelimme pitkän ja hyvän illallisen.
Emma oli aika poikki tämän illan. Vähäisempi syöminen päivällä ja kuuma keli näytti vetäneen voimat pikku neidistä. Hän poti kovaa koti-ikävää kysellen vähän väliä jotakin päiväkodista tai kavereista. Ravintolassa ruoka ei tahtonut oikein maistua hänelle ja saimme oikein jallittaa häntä syömään edes sen verran, että olo vähän kohtentuisi.
Ennen hotelliin palaamista kävelimme vielä kylän keskustaa ja istahdimme keskusaukion laidalle lasillisille. Lapset pääsivät kirmaamaan pitkin aukiota muiden lasten kanssa. Hotellihuoneessa ei tarvinnut kauan hakea taas unta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti